Teknologiausko, luottamus ja demokratia

Eurooppalaiset osallisuusteknologian markkinat ovat kasvussa. Tekoäly kasvattaa kansalaisvaikuttamiseen liittyvien teknologioiden kehittämistä, hyvässä ja pahassa. Suomalaiset haluaisivat osallistua päätöksentekoon enemmän, mutta suomalaisten perinteisesti hyvä luottamus hallintoinstituutioihin on laskussa. Ovatko usko teknologiaan ja usko demokratiaan törmäyskurssilla? STEER-ohjelman Demokratiakorjaamossa 9.11.2023 keskusteltiin luottamuksesta, tulevaisuudesta ja tekoälystä.

Odotuksilla on voima muuttaa yhteiskunnallista todellisuutta. Tekoälyllä ja kielimalleilla luodaan odotuksia. Odotus yhdistettynä pettymykseen on rankkaa, kun taas odotuksen täyttymys on mahtavaa. Koskaan ei voida olla varmoja lopputuloksesta.

Kun teknologiaodotukset kytketään yhteiskuntapolitiikkaan, luodaan sosioteknisiä imaginaareja, kollektiivisia visioita hyvästä ja saavutettavissa olevasta tulevaisuudesta. Visio toimii käsitteellisenä perusteluna, jolla ohjataan kehittämistoimenpiteitä ja rahoitusta. Visioiden ja luottamuksen suhde on mielenkiintoinen kysymys. Jos visiot pettävät, pettääkö myös luottamus teknologian käyttöön? Tekoäly hallintoa tehostavana ja  päätöksentekoa tukevana välineenä on yksi imaginääri. Jos se ei toteudu, jos tehokkuus ja kansalaisten parempi osallistaminen, informaation jakaminen ja yhteistyön tekeminen hallinnossa sakkaavat, menetetäänkö luottamus teknologiaan demokraattisen hallinnon osana? Vai menetetäänkö teknologian kyljessä luottamus prosesseihin? Jos teknologian käyttöönotossa epäonnistutaan, heikkeneekö myös luottamus instituutioihin?

Luottamus on ratkaiseva tekijä

Luottamus on oleellinen tekijä hallintopolitiikassa. Edustuksellisessa demokratiassa jokainen uusi hallitus luo oman visionsa siitä, kuinka asioita edistetään. Kun halutaan viedä läpi muutoksia tarvitaan luottamuspääomaa. Tunne luottamuksesta ei liity ainoastaan yksilöiden kognitiiviseen toimintaan, vaan se on merkittävä osa ihmisjoukkojen ja yhteiskunnan muotoutumista. Aktivoivat tunteet laittavat toimintaa alulle. Vaikka tunteet eivät ole sinällään toimiva väylä käsitellä yhteisiä asioita, niillä on merkittävä arvo luottamuksen rakentumisessa.

Luottamus on osa demokratiaa. Demokratia tulee kreikan sanoista demos, ’tavallinen kansa’ ja kratos, ’valta, hallita’. Kansalaisten osallisuus ja avoin tiedonvälitys lisäävät luottamuksen rakentumista. Disinformaatio ja läpinäkymättömyys heikentävät sitä. Digiteknologian avulla voidaan rikastuttaa päätöksentekoa tuomalla keskusteluun monenlaisia näkemyksiä ja asiantuntijuutta.

Luottamus on myös osa teknologiauskoa. Jos digijärjestelmät kaatuvat, mureneeko luottamus hallinnon prosesseihin? Tai kun tekoäly kirjoittaa kansanedustajan puheet, pitäisikö siitä kertoa? Haurastuttaisiko vai vahvistaisiko se kansalaisten luottamusta?

”Paradoksi on siinä, että mitä enemmän meillä on informaatiota, sitä enemmän me luulemme tietävämme”, sanottiin demokratiakorjaamossa. AI-botit suoltavat uskottavalta tuntuvaa tekstiä ja nostattavat milloin minkäkinlaisia käsitysten hyökyaaltoja. Välittävätkö lukijat ja äänestäjät siitä, miten todellisuus hapertuu? Poliitikot käyvät yhteiskunnallista keskustelua näyttäytymällä some-alustoilla. Onko oleellisempaa se, kuka puhuu ja kenen kyytiin hyppään kuin se, mitä sanotaan? Millaiseksi poliittinen identiteetti muuttuu, jos se kehittyy keinotekoisissa, digijättien hallinnoimissa ja ihmisiä kategorisoivissa some-tiloissa?

Demokratian portaat on päällystetty algoritmeillä

Kansanedustajien ylläpitämät tapaamiset toreilla tai julkisten rakennusten demokratian portailla tavoittavat omanlaisessa kuplassaan eläviä, mutta eivät kaikkia kansalaisia. Tarvitaan uudenlaisia, fyysisiä ja virtuaalisia toreja, demokraattisen teknologian klustereita, jonne kokoontua ja kertoa mielipiteensä. Voisiko tekoäly olla tukemassa ja rikastuttamassa entistä osallistavampaan demokratiaan? Vai – kuten Tampereen yliopiston tutkimusjohtaja Pasi-Heikki Rannisto kysyi – olemmeko ainoastaan digitalisoimassa 60-lukua – aikaa, jolloin poliittiseen päätöksentekoon otettiin mukaan aktiiveja kansalaisia, mutta joku muu määritti agendan ja kysymykset?

Olemmeko ainoastaan digitalisoimassa 60-lukua?

Tänään, tässä ajassa meillä on käytettävissämme välineitä ja teknologioita, joiden avulla päätöksentekovaltaa voitaisiin antaa myös kansalaisille. SITRA:n toteuttamaan polis-alustalla käytävään keskusteluun osallistui 18 000 ihmistä. Kokeilun mukaan ihmiset haluavat osallistua digitaalisesti, anonyymisti ja turvallisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun oman digiarkensa lomassa. Maailmalta saatujen kokemusten mukaan tällaisiin alustoihin on kuitenkin petytty, koska keskustelut eivät ole linkittyneet päätöksentekoon. Tarvitaan pysyviä rakenteita, vaatimuksia viranomaisille keskustelujen järjestämiseksi ja sääntöjä, joiden nojalla kansalaiset voivat nostaa tiettyjä aiheita esille.

Demokratiateknologia-alustoille osallistuminen tulisi olla helppoa heillekin, joiden digitaidot, kirjoitustaito tai kielitaito ovat heikkoja. Vaikkakin edustuksellisen demokratian dominanssista on vaikea päästää irti, täytyy olla mahdollisuus ottaa riskejä, kokeilla, sanoittaa asiat uudelleen ja synnyttää uusia prosesseja. Joissakin osin politiikan tekoa kansalaisten rooli voisi olla vahvempi ja politiikan pienempi. Miten rajata tätä tonttia, jotta ei luoda näennäisdemokratiaa houkuttelevien digitaalisten välineiden kautta? 

Aina sanotaan, että hiljaisten ääni tulisi saada kuuluviin. Suomessa on merkittävä osa osallistumisen näkökulmasta passivisia ihmisiä, joita tulisi osallistaa tasaveroisesti mukaan keskusteluun. Millaisissa rooleissa tekoälyä voisi hyödyntää niin, että kansalaiset tuottaisivat passiivisesti näkemyksiä poliittiseen päätöksentekoon? Voiko ihmisiltä kerätty data ja datan käsittely tekoälyn avulla muuttaa kansalaisten roolia ja tehdä passiivisista kansalaisista osallistuvia? Voisiko tekoälyn avulla kerättävää dataa ja omaehtoista toimintaa hyödyntää hallinnollisessa ja poliittisessa päätöksenteossa? Mitä uutta arvoa esimerkiksi kansalaisten ostoksista kerätty data tai älypuhelinten keräämä paikkatieto voisi tuoda päätöksentekoon? Onko eettisesti kestävää kerätä hiljaisten tieto vaikka väkisin – ilman heidän aktiivista suostumustaan tai mahdollisuutta artikuloida omia näkökantojaan haluamallaan tavalla?

Päättäjille ymmärrystä algoritmisesta yhteiskunnasta ja sen mahdollisista tulevaisuuksista

Ymmärrystä algoritmisesta yhteiskunnasta vaaditaan myös kansalaisilta. Kommunikoimme jo nyt ihmissuhteissamme erilaisten digitaalisten kerrosten läpi ja suhteessa itseemme. Ongelma on siinä, että suosittelualgoritmien myötä olemme kukin omissa kuplissamme ja näemme sitä, mitä haluamme, emmekä sitä, mitä meidän tulisi nähdä. Näin on tietysti ollut ennenkin; informaatiokuplia on ollut aina, mutta digitaalisten alustojen aika on kasvattanut kuplaantumisen volyymiä. Yksilöllisyys ja sirpaloituminen ovat ajan henki. Kuplautumisen voi nähdä myös puolustusreaktiona informaatiotulvalle: kupla on suodatin joka sekä jäsentää että valikoi maailmasta vyöryvää informaatiota. Demokratia vaatisi yhteistä todellisuutta teknologisesta maailmasta, jossa me elämme. Sosiaalista koheesiota ei synny, ellei meillä ole yhteistä ymmärrystä siitä, mitä tekoälyn avulla tulisi sisällöllisesti tehdä hallinnossa. Millaisia valintoja tekoälyn käyttämisen taustalla tulisi tehdä? Ovatko digitaaliset järjestelmät monimutkaistuessaan yhä haavoittuvaisempia sille, että jos järjestelmät eivät toimi, niiden legitimaatio kyseenalaistetaan? Jos käyttäjän täytyy odottaa kauan, että saa korvattua chatbotin oikealla ihmisellä, ei olla kehityksessä oikeilla raiteilla.

Teknologian tulisi tukea prosesseja, joita meillä on, ja muuttaa niitä, mikäli se todetaan tarpeelliseksi. Isojakin asioita voidaan kenties ratkaista valjastamalla tekoälyä pieniin asioihin, kuten järjestämään tietoa uudella tavalla ja tukemaani ihmisasiantuntijuutta vaativaa työtä.

Eettinen keskustelu edeltää keskustelua lainsäädännöstä

Tekoälyn käyttö nostattaa tunnetusti monenlaisia eettisiä kysymyksiä. Siksi meillä täytyy olla myös kykyä ottaa askel taaksepäin ja miettiä, mitä olemme tekemässä. Tätä pohdintaa tulee tehdä yhdessä. Joskus kuulee esitettävän, että sellaista yhteiskunnallista keskustelua ei tarvittaisi, joka ei johda päätöksentekoon. Olen täysin eri mieltä.  Jokainen dialogi on arvokas ja vie eteenpäin. Kaikkia mahdollisuuksia ei voi nähdä etukäteen. Erityisesti tekoälyä koskevissa eettisissä kysymyksissä tarvitsemme hyväksyvää ja tasa-arvoista vuoropuhelua, joka kerää erilaisia mielipiteitä ja kokemuksia yhteen mahdollisimman laajasti. Politikoilta toivotaan tähän keskusteluun paitsi visioita ja osallistumista myös kuuntelevaa ja kuulevaa otetta. Keskustelulla, joka ei ensisijaisesti pyri päätöksentekoon, on tärkeä arvo, ja siitä kehittyvä ymmärrys mahdollistaa hyvien päätösten tekemisen.

Erityisen välttämätöntä on käydä keskustelua arvoista. Mitkä ovat ne arvot tässä sosio-teknisessä ja yhteiskunnallisessa muutoksessa, joilla haluamme mennä eteenpäin? Miten elämää rakentavat arvot tulevat näkyviksi tekoälyn käytössä aina tietyissä tilanteissa? Aina ei tarvitse lähtökohtaisesti pyrkiä päätöksentekoon, vaan arvokeskustelu sinällään on oleellista. Tämä arvojen kehittämisen vaihe jää helposti syrjään poliittisessa keskustelussa.

Tämä blogin sisältö on tuotettu tasa-arvoisen keskustelun pohjalta Strategisen tutkimuksen neuvoston STEER-ohjelman Demokratiakorjaamossa 9.11.2023. Allekirjoittanut on kirjoittanut sen itse, avaamatta ChatGPT:n tai minkään muunkaan kielimallipullon korkkia.

Jaana Leikas