Tekoälyn vaikutukset ihmisyyteen – scifiä vai realismia?
Tekoälyn vaikutuksia ihmisyyteen pohditaan usein luonnostelemalla skenaarioita supertekoälystä ja ihmisen veroisista roboteista. Nykyisin käytössä olevat tekoälyratkaisut voivat kuitenkin jo huomaamatta vaikuttaa käsitykseen ihanteellisesta ihmisestä ja ihmiselämästä kirjoittaa sosiaalietiikan tutkija, TT Taina Kalliokoski.
”Tekoäly ei vie ihmisten töitä, vaan säästää ihmisten aikaa ja vapauttaa ihmisen rutiininomaisista töistä tekemään luovuutta vaativia ja mielekkäämpiä töitä.”
Väite toistuu tekoälyä koskevassa julkisessa, poliittisessa ja eettisessä keskustelussa. Ihmistä palvelevan tekoälyn vastakohtana scifi-kirjallisuudessa, -videopeleissä ja -elokuvissa esitetään ihmistä älykkäämpiä robotteja tai ihmisten kanssa tasaveroisia tekoälytoimijoita, jotka saattaisivat muuttaa ihmisyyden luonnetta radikaaleilla tavoilla. Tällaisia kysymyksiä ovat pohtineet niin filosofit kuin teologitkin (Visala 2018).
Nopeasti tuumattuna tekoälyn luonnehtiminen ihmisen resurssien vapauttajaksi korostaa koneen ja ihmisen erilaisuutta, mikä voi hälventää dystooppisia pelkoja. Väitän kuitenkin, että käsitys johtaa – jos ei valheelliseen niin ainakin – harhaanjohtavaan kuvaan ihmisyydestä. Sen toistaminen voi johtaa siihen, että kulttuurinen käsitys ihanteellisesta ihmisestä ja käsitys ihmisyydestä muuttuvat epärealistisiksi.
Narratiivi tekoälystä tylsistä rutiineista vapauttavana voimana toistuu esimerkiksi Antti Merilehdon paljon kuunnellun Tekoäly NYT –podcastsarjan kahdella ensimmäisellä tuotantokaudella. Ohjelmissa keskustellaan tekoälyn kehittäjien, tutkijoiden ja tekoälyä hyödyntävien yritysten johtajien kanssa tekoälyn nykytilasta ja tulevaisuudesta erityisesti bisnesmaailmassa.
Narratiivi sisältää kuitenkin kolme väitettä, jotka perustuvat osittain virheellisiin taustaoletuksiin tai arvostelmiin, jotka voidaan kyseenalaistaa.
- Tekoäly säästää ihmisten aikaa.
Väitteen taustaoletuksena on, että ihmistoimijat pyrkivät aina säästämään aikaa. Tässä diskurssissa ei kysytä, mihin aikaa säästetään. Esimerkiksi tekoälyratkaisut voivat mitata työntekijän käyttämää aikaa erilaisista käytetyistä laitteista, ajoneuvoista tai tietokoneohjelmista tallentuvan datan avulla. Ne voivat muistuttaa taukojen tarpeesta tai tuottavammasta työskentelytavasta taikka kehua aikaansaaduista tuloksista. Lähestymistapa ei ota huomioon sitä, että eri työvaiheet poikkeavat toisistaan luonteeltaan eikä sitä, että ihmistoimija tarvitsee ajattelutaukoja.
Kääntäen voisi kysyä, milloin tunnistetaan, että hitaus ja huolellisuus, ihmisen omaa toimintaa ohjaava suunnittelu, väliarvioinnit ja uudelleen ohjautuminen, ovat tärkeitä inhimillisiä kykyjä, joita ei voi ulkoistaa teknisille järjestelmille menettämättä samalla jotakin ihmisen kyvystä ajatella kriittisesti, toisin ja sitä myöden luovasti. Nämä usein aikaa vievät toiminnot ovat tarpeen ihmiselle moraalitoimijana.
- Ihminen on hyvä vapauttaa rutiininomaisista töistä.
Toinen alussa siteerattuun väitteeseen sisältyvä oletus on epäsuorasti esitetty arvostelma. Pyrkimys poistaa ihmisten tekemät rutiinitehtävät pohjautuu käsitykseen, että rutiininomaiset tehtävät ovat aina ihmiselle ei-toivottava,sujuvaa ihmiselämää häiritsevä hidaste, ja siten käsitteellisessä mielessä jotain vahingollista ja vältettävää.
Ihmistoimijalle rutiininomaiset tehtävät ovat tarpeellisia ja toisinaan jopa merkityksellisiä. Ne voivat tarjota tietotyöläiselle tai tarkkaa keskittymistä vaativaa suorittavaa työtä tekeville lepohetken. Näin rutiiniluontoiset tehtävät tuovat pitkäkestoisten, luovuutta vaativien, ideoimisprojektien keskelle kokemuksen tehtävän valmiiksi saamisesta. Siten ne voivat lisätä ihmisen luottamusta omaan toimijuuteensa, mikä puolestaan lisää ihmisen hyvää. Toimijuutta voidaan nimittäin pitää ihmisen hyvänä, minkä vuoksi kokemus toimijuudesta on hyvää elämää edistävä tekijä. (Hallamaa 2015, Kalliokoski 2020)
Vasta-argumenttina voidaan esittää, että rutiininomaiset toiminnot voivat tylsistyttää, minkä vuoksi ne tulisi siirtää koneiden tehtäväksi. Psykologisen tutkimuksen tylsistyminenkin on tarpeellinen tunne ennen uusien kiinnostavampien tavoitteiden asettamista. (Bench & Lench 2013).
Kaoottisissa elämäntilanteissa ihmisellä ei ole aina käytettävissään itseohjautuvuuteen ja jatkuvaan innovointiin vaadittavia resursseja. Silloin rutiininomaiset toiminnot ovat elämän- ja leivänsyrjässä kiinni pitäviä pelastusköysiä. Myös tämä ihmisen osaan kuuluva puoli jää piiloon rutiineista vapauttamiseen pyrkivässä teknokraattisessa ajattelutavassa.
Rutiininomaiset ja toistuessaan jopa tylsät toiminnot lävistävät ihmiselämän sylivauvasta nuoruuteen ja aikuisuudesta sänkyvanhuuteen. Toiminnot, joilla ihmistoimija ylläpitää omaa ja toisten elämää ja toimintakykyään, kuten syöminen ja ruoan valmistaminen, ruumiin kunnosta ja puhtaudesta huolehtiminen, vapaamuotoinen viipyily toisten ihmisten seurassa tai viihteen parissa, on kaikki toisteista ja usein rutiininomaista toimintaa. Rutiininomaisilla toiminnoilla kuten kuuntelemisella ja kohtaamisella myös osoitetaan kunnioitusta ja rakkautta ja ylläpidetään niihin perustuvia ihmissuhteita.
Myös näihin arkisiin toimintoihin on koetettu luoda älykkäitä teknologisia ratkaisuja, jotta aikaa säästyisi ja ihmisen mielenkiinto kohdistuisi terävästi johonkin tähdellisempänä pidettyyn.
- Kun rutiinityöt poistuvat, ihminen voi suunnata aikansa aiempaa luovempiin töihin.
Kolmannen oletuksen mukaan ihminen voi käyttää aikansa aiempaa luovempiin töihin, kun häiritsevät rutiinityöt on karsittu. Tekoälylle ulkoistetut tietotyöläisen rutiinitehtävät eivät kuitenkaan automaattisesti tarkoita, että ihmisen luovuus ja sen tuloksena organisaatioiden käyttöön saatavat innovaatiot vääjäämättä runsastuisivat. Oikeastaan viimeaikainen organisaatiotutkimus näyttää, että päinvastainen käsitys rutiinitöiden vaikutuksesta saattaa pitää paikkansa: rutiineja voidaan pitää olennaisesti luovuuteen kuuluvina ja luovuutta lisäävinä tekijöinä (Sonenshein 2016).
***
Työelämän raskaita, vaarallisia tai rutiiniluontoisia tehtäviä on saatu ihmistoimijaa täsmällisempien koneiden ja teknologisten sovelluksien hoidettavaksi, eikä tämä teollistumisen aikakaudelta jatkunut kehitys ole eettisesti huono asia. On kuitenkin hyvä huomata, mitkä kulttuurin sisältämät ihmistä ja hyvää elämää koskevat asenteet huomaamatta muuttuvat, kun tekoälyjärjestelmiä luodaan yhä uusiin sovelluskohteisiin ja teknologioita koskevia pelkoja pyritään poistamaan.
Tekoäly NYT -podcastien keskustelijat ovat sisäistäneet käsityksen ihmisestä koneen kaltaisena välineenä, jolla on loputtomat mahdollisuudet optimoida toimintaansa tehokkaammin työelämän palveluksessa aikansa käyttäväksi ja työtuloksia ja veroäyrejä tuottavaksi olennoksi. Rutiineista vapautettu ihminen voi käsityksen mukaan kukoistaa tekoälyaikakaudella erityisesti niillä aloilla ja niissä toimissa, jotka ovat ihmisolennon erityiskyvyille sopivia. Näin ihmisellä on paremmat mahdollisuudet saavuttaa täysi potentiaalinsa elää kukoistavaa ja hyvää elämää ilman turhia arjessa toistuvien pikkuasioiden rasituksia. Talouskasvuun uskovassa yhteiskunnassa tällainen ihmiskäsitys näyttää muodostuneen normiksi.
Hyvä ja merkitykselliseksi koettu elämä ei kuitenkaan toteudu vain bisneslogiikan ja tuottavuuden näkökulmasta tehokkaalla aikaansaamisella, vaan juuri toisteisissa tapahtumissa. Ne liittyvät usein arkiseen elämän jatkuvuuden ylläpitämiseen, mutta välillä myös elämän merkittävimpiin hetkiin: elämän alkuun, huippukohtiin ja elämän loppuun. Toisteisten tapahtumien merkitys rakentuu sen varaan, että hetket jaetaan toisten ihmisten kanssa. Jos ihminen alkaa suhtautua itseensä ja lähimmäisiinsä kuin äärimmilleen optimoitavaan koneeseen, pienet ja suuremmat merkitykselliset hetket, kuten naarmuuntuneen polven vuoksi itkevän tai kipeää vatsaa karjuvan lapsen lohduttaminen tai muistisairauden vuoksi hätääntyneen ja aggressiivisen vanhuksen hoivaaminen, alkavat näyttäytyä yksinomaan hidasteilta ja virheiltä hyvin öljytyn, työelämän sykkeeseen valjastetun aikuisen rattaissa.
Jotta näitä kulttuuriin hiipiviä asenteita kyetään kyseenalaistamaan ja muuttamaan, tarvitaan ihmistä, jolla on tilaa ajatella kriittisesti ja aikaa tehdä rutiinitöiden ohessa vaeltelevista ajatuksista ja yllättävistä kohtaamisista syntyviä oivalluksia.
Kirjoittaja Taina Kalliokoski toimii sosiaalietiikan tutkijana ETAIROS-hankkeen etiikkatiimissä Helsingin yliopistossa.
Blogissa esiintyvät lähteet
Bench, Shane W, & Lench, Heather C. (2013), On the function of boredom, review in Behavioral Science 2013 (3), 459 – 472. https://doi.org/10.3390/bs3030459
Hallamaa, Jaana 2015, Toimijuus on ihmisen parasta hyvää. Sosiaalietiikka.fi.https://blogs.helsinki.fi/socialethics/2015/01/02/toimijuus-on-ihmisen-parasta-hyvaa/
Kalliokoski, Taina 2020, Yhteisöllisyyden rajat yhteistoiminnan ja ihmisen perushyvien näkökulmasta, https://helda.helsinki.fi/handle/10138/314726
Sonenshen, Scott (2016), Routines and Creativity: From Dualism to Duality, Organization science (Providence, R.I.), 2016-06, Vol.27 (3), p.739-758. https://doi.org/10.1287/orsc.2016.1044
Visala, Aku https://teologia.fi/2019/02/tuhoaako-tekoaely-ihmisen-itseymmaerryksen/
