Piilokustannukset otettava osaksi tekoälyohjelmistojen eettistä harkintaa
”Tekoäly on uusi sähkö” –julistetaan Työ- ja elinkeinoministeriön Tekoälyaika-hankkeen sloganissa. Viestin on todennäköisesti ollut tarkoitus herättää uskoa uusien teknologioiden mullistaviin mahdollisuuksiin ja niiden tuomiseen osaksi kaikkien kansalaisten arkea. Lause kohdistaa valokeilan virtahepoon tekoälyintoilijoiden suunnittelukabineteissa. Tekoälysysteemit, erityisesti koneoppimiseen pohjautuvat ohjelmistot, kuluttavat hurjia määriä sähköä.
Kuluttajille ja käyttäjille tietotekniset sovellukset, pilvipalveluihin tallentaminen, hakukoneiden ja viihteen suoratoistopalveluiden käyttö näyttäytyvät materiattomina. Ovathan ihmisten vapaalla ja työpaikoilla käyttämät laitteet ja välineet kutistuneet ja keventyneet. Tosiasiassa sidokset ja vaikutukset materiaaliseen todellisuuteen ovat siirtyneet käyttäjän silmiltä piiloon.
Datakeskukset tallentavat ja prosessoivat tietoa. Datan prosessointi ja tallentaminen ja suurilla datamäärillä opetettavat ohjelmistot vaativat laitteita, joiden valmistamiseen tarvitaan raaka-aineita kuten metalleja. Laskentatehojen kasvaessa ja koneoppimisjärjestelmien kehittämiseen tarvitaan energiaa, eikä sitä tuoteta yksinomaan uusiutuvalla energialla.
Digitalisaatio ja musiikin suoratoistopalveluiden käyttö ovat kasvattaneet musiikkiteollisuuden hiilijalanjälkeä, kävi ilmi musiikkitieteilijä Kyle Devinen tutkimuksesta, josta uutisoi Helsingin Sanomat. Vastaavat laskelmat uupuvat monilta muilta yhteiskunnan ja teollisuuden aloilta, joissa tekoälyjärjestelmiä parhaillaan kehitetään, opetetaan, testataan ja käytetään. Helsingin yliopiston uusi tietojenkäsittelytieteen professori Jukka K. Nurminen totesi juhlaluennossaan joulukuussa 2019, miten erityisesti algoritmia opetettaessa datan prosessoinnin energiankulutus on valtavaa. Algoritmien kehittyessä päätöksenteossaan tehokkaammiksi energiankulutus pienenee.
Valmiiden koneoppivien järjestelmien pyörittämisen kuluttamaa energiaa on kyllä arvioitu. Tutkijat yrittävät ennakoida ja mallintaa energiankulutusta ja kehittää keinoja vähentää sitä. Algoritmin opettamisen hiilijalanjälkeä on laskenut esimerkiksi tutkija Marin Vlastelica Pogančić saksalaisen Max Planckin Älykkäiden systeemien instituutista. Hänen laskelmassaan otetaan huomioon tiedon prosessoinnin kuluttama sähkö, mutta ei esimerkiksi datakeskusten jäähdyttämiseen vaadittavaa energiaa.
Tekoälyn eettisissä periaatteissa järjestelmien sidonnaisuutta materiaaliseen todellisuuteen ei yleensä mainita lainkaan. Näkökulma uupuu myös Tekoälyaika-hankkeen toteuttamassa Etiikkahaasteessa. Se lanseerattiin vuonna 2018 yrityksille, jotka suunnittelevat käyttävänsä tai käyttävät jo tekoälyjärjestelmiä toiminnassaan. Haaste antoi yrityksille askelmerkit kehittää omat eettiset periaatteensa, ja siihen tarttui kymmenet yritykset. Etiikkahaasteen ohjeissa ei oteta huomioon niitä ennakkoedellytyksiä, joita valtavia datamääriä käsittelevät älykkäät ohjelmat vaativat elinkaarensa aikana.
TEM:in sloganiin ”Tekoäly on uusi sähkö” voi suhtautua myös varoittavana esimerkkinä: sähköenergian tuottaminen ja hyödyntäminen johtivat nopeaan yhteiskuntien teollistumiseen ja sähköistymiseen 1900-luvun aikana. Sivuvaikutuksena maapallolla eletään nyt vakavia ilmasto- ja ympäristökriisejä.
On siksi paitsi harhaanjohtavaa myös tuhoisaa puhua tekoälystä uutena sähkönä. Sen sijaan olisi tekoälyjärjestelmiä kehittävien yritysten ja tutkijoiden aina kysyttävä myös ikäviä järjestelmien toiminnan ennakkoehtoihin liittyviä kysymyksiä: Millä sähköenergia tuotetaan? Millaisia luonnonvaroja sähkön tuottaminen syö ja mitä se puskee ilmakehään?
Nämä ovat ylisukupolvisen oikeudenmukaisuuden kysymyksiä. Mikäli haluamme vaikuttaa siihen, millaisen jäljen tekoälyteknologioiden kehittäminen ja käyttäminen jättävät jälkipolvien elinedellytyksiin, ne on otettava vakavasti. Ensimmäistä ja tärkeintä eettistä kysymystä on syytä kysyä yhä uudelleen jokaisen harkittavan uuden sovelluksen kohdalla: tarvitaanko sovellusta todella? Seuraavana kysymyksenä on, onko sovellus riskien ja kustannusten arvoinen. Vastuullisesti toimivat yritykset ja julkisen sektorin toimijat ottavat nämä tosissaan ja harkitsevat myös piilokustannuksien vaikutuksia.
Kirjoittaja Taina Kalliokoski toimii sosiaalietiikan tutkijana Etairos-hankkeen etiikkatiimistä Helsingin yliopistossa.
